• Suomi
  • English

Referenssi: RAY

 

"Kasinoinformaatiojärjestelmän uudistamisen myötä voimme hyödyntää toiminnassamme uusinta teknologiaa, esimerkiksi langatonta tiedonsiirtoa ja videotekstigenerointia", sanoo Raha-automaattiyhdistyksen tuotepäällikkö Erkki Luisto.

Erkki Luisto, tuotepäällikkö

Raha-automaattiyhdistys perustettiin vuonna 1938 keräämään rahapelitoiminnalla varoja suomalaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan tukemiseen. RAY harjoittaa raha-automaatti- ja kasinopelitoimintaa yksinoikeudella Suomessa. Suurin osa kasinopelipöydistä, eli noin 330 kappaletta, toimii yrittäjien tiloissa ravintoloissa. RAY-pelisaleihin on sijoitettu noin 60 pelipöytää. RAY:n ja Tamtron Solutions Oy:n yhteistyön juuret löytyvät ns. Pekka-pelipöytäjärjestelmästä, joka otettiin kasinopeleissä käyttöön jo vuonna 1992. Tämä järjestelmä korvasi vanhan paperiin perustuvan informaation keräämisen. Pekka-järjestelmällä kirjattiin myynnit, vaihto- ja pelimerkit sekä toteutuneet työajat.

Tiedot siirrettiin kerran viikossa RAY:n keskusjärjestelmiin. Kehittyneen teknologian myötä syntyi tarvetta laite-, tiedonsiirto- ja ohjelmistouudistuksille. Uudistustarvetta vauhditti myös esimerkiksi pelitoimintaympäristössä tapahtuneet muutokset.

Uudelle järjestelmälle asetettiin konkreettisia tavoitteita laitteiston, ohjelmiston ja langattoman tiedonsiirron osa-alueilta. Tavoitteita olivat esimerkiksi laitteiston rakenne ravintolaympäristöön soveltuvaksi, selkeä käyttöliittymä sekä mahdollisuus itsenäiseen toimintaan tietoliikennekatkosten varalle.

Tamtron Solutions Oy valittiin RAY:n kasinojärjestelmän toimittajaksi vuonna 2002 sekä kilpailukykyisimmän hinnan että Tamtron Solutions Oy:n kasinopelitoiminnan tuntemuksen takia. Lisäksi hyvät kokemukset Tamtron Solutions Oy:n tukipalveluista sekä asiakaslähtöisyydestä vakuuttivat.

"Kun toimittaja tuntee toimitapamme ja liiketoimintamme, säästämme esimerkiksi ajallisia resurssejamme", toteaa RAY:n tuotepäällikkö Erkki Luisto.

Raha-automaattiyhdistyksessä Tamtron Solutions Oy:n Kasinfo-järjestelmään ollaan oltu tyytyväisiä. Laitteisto on osoittautunut turvalliseksi, erittäin kestäväksi, varmatoimiseksi ja esimerkiksi langaton tiedonsiirto on ollut käytännöllinen sekä toimiva ratkaisu vaativassa ravintolaympäristössä. Edelleen yhteistyö myös henkilötasolla on sujunut Luiston mukaan erittäin hyvin.

Tamtron Solutions Oy, PL 8, Käärmesaarentie 3 B, 02160 ESPOO - Puh. 09 2530 5300 - Fax 09 2530 5301

Kirjaudu sisään