Partneri: LogicaCMG
| "Tamtron Solutions Oy:n uudet teknologiaratkaisut, kuten esimerkiksi Ethernet- ja WLAN-liitännäiset päätteet, integroituna WM-data Novon ylivoimaiseen ohjelmistoon tuovat selkeää lisäarvoa asiakkaillemme", toteaa WM-datan HRM-liiketoimintayksikön tiedonkeruujärjestelmistä vastaava tuotepäällikkö Pekka Jääskeläinen. |
Pekka Jääskeläinen, tuotepäällikkö
Eurooppalaisen LogicaCMG-IT-palveluyrityksen osana vuodesta 2006 toiminut WM-data-konserni (1.3.2008 alkaen LogicaCMG) on pohjoismaiden suurimpia tietotekniikan asiantuntijayrityksiä ja Suomen markkinoilla yritys on henkilömäärältään alansa toiseksi suurin. Suomessa yrityksen liiketoiminnan perustan loi Novo Group, jonka pohjoismainen yhteistyökumppani WM-data vuonna 2003 osti osaksi itseään. Konsernin palveluksessa työskentelee noin 8 300 henkilöä, joista Suomessa noin 2 400 henkilöä. WM-datan liiketoiminta-alueita ovat toimialakohtaiset konsultointi- ja ohjelmistopalvelut, toimialariippumattomat konsultointi- ja ohjelmistopalvelut sekä infrastruktuuriliiketoiminnat.
Yksi osa-alue toimialariippumattomista konsultointi- ja ohjelmistopalveluista on HRM-liiketoimintayksikkö, joka tarjoaa palkanlaskenta-, tiedonkeruu- ja henkilöstöhallintopalveluja. WM-data on markkinajohtaja henkilöstöhallinnon tuotteissa, esimerkiksi Suomessa noin 1,6 miljoonan palkansaajan palkkatiedot käsitellään WM-datan HRM-ratkaisuilla.
Tamtron Solutions Oy:n ja WM-datan HRM-osa-alueen yhteistyön juuret löytyvät noin 15 vuoden takaa. Osaamiset yhdistyvät laajojen kulunvalvonta- ja tiedonkeruujärjestelmien toteutuksissa, joissa Tamtron Solutions Oy toimittaa laitteet ja WM-data ohjelmiston. HRM-liiketoimintayksikön tiedonkeruujärjestelmistä vastaava tuotepäällikkö Pekka Jääskeläinen sanoo yhteistyön kehittyneen vuosien saatossa ns. aidoksi kumppanuudeksi, jossa osapuolet täydentävät toisiaan ilman kilpailuasetelmaa. Jääskeläinen listaa kotimaisuuden, teknisen luotettavuuden ja kestävyyden sekä avoimuuden olevan niitä seikkoja, jotka ovat edesauttaneet pitkäaikaisen yhteistyön syntymistä ja edelleen jatkumista. Jääskeläinen kertoo myös arvostavansa Tamtron Solutions Oy:n tapaa suhtautua asiakaslähtöisesti niin yhteistyökumppaneita kuin asiakkaita kohtaan. Lisäksi Jääskeläinen mainitsee Tamtron Solutions Oy:n kasvavan markkinoiden mukaan, olevan selkeästi uskottava sekä ymmärtävän liiketoimintaa kokonaisuudessaan.
WM-data toimii valtakunnallisesti, pääasiallisena asiakassegmenttinään tiedonkeruujärjestelmissä keskisuuret ja suuret yritykset. Yhteistyössä Tamtron Solutions Oy:n kanssa WM-data tarjoaa luotettavia ja toimivia kokonaisuuksia, jotka kattavat sekä laitteet että ohjelmiston. Työntekijöiden työajanhallintaan tarjotaan yhdessä välineet, jotka edesauttavat liiketoiminnan tehostamista ja tarkkuutta.
